lauantai 30. maaliskuuta 2013

Aaltohuivi kukkakoristein

Tein taas vaihteeksi lupauksen, että teen loppuun joitain käsitöitä ennen kuin aloitan uusia. Niinpä valmistui kermanvalkoinen kaulahuivi, jonka aloitin joskus ennen talvea ja nyt sitten sain valmiiksi sopivasti huivikelien kohta päättyessä.

Huivin malli on knitty.comista, se on hyvin yksinkertainen ja helppo neuloa. Neulotaan vaan kolme oikein kolme nurin vaihtuvassa järjestyksessä. Lankana minulla oli kaksinkertainen Drops Muskat, puikot nro 4 ja silmukoita 30.
Jo ennen kuin huivi oli valmis, tiesin että se kaipaa vielä jotain. Värikin tuntui niin pliisulta, että päätin lisätä hiukan tehosteita kullanhohtoisella langalla. Tein hapsut molemmista langoista, ja virkkasin kukkia ja pari lehteä kultalangalla.

Virkattu kukkanen

1. 8kjs, yhdistä renkaaksi piilosilmukalla
2. 3kjs (=p), 1p, 2kjs, *2p yläreunastaan yhteen, 2kjs* toista 7krt =8kjs-kaarta, sulje krs ps:lla
3. Jokaiseen kaareen *1ks, 1puolip, 3p, 1puolip, 1ks*, sulje ps:lla
4. 2kjs, *ks terälehden taakse, 4kjs* toista ja sulje ps:lla ensimmäiseen ks:aan
5. Jokaiseen kaareen 1ks, 1puolip, 1p, 3pp, 1p, 1puolip, 1ks, sulje ps:lla 
Pienin kukkanen on valmis. (Kuvassa alin)
6. 3kjs, *ks terälehden taakse, 5kjs* toista ja sulje ps:lla
7. Jokaiseen kaareen *1ks, 1puolip, 1p, 2pp, 3kjs, 2pp, 1p, 1puolip, 1ks*, sulje ps:lla
Keskikokoinen kukkanen on valmis. (Kuvassa oikealla)
8. 3kjs, *ks terälehden taakse, 5kjs* toista ja sulje ps:lla
9. Jokaiseen kaareen 1ks, 1puolip, 1p, 3pp, 1p, 1puolip, 1 ks*, sulje krs ps:lla
Iso kukka on valmis. (Kuvassa vasemmalla.)

Virkattu pieni lehti

11kjs, *ks 3. silmukkaan. 1puolip, 1p, 3pp, 1p, 1puolip, 1-3ks*. Käänny ja jatka peilikuvana samoin lehden toinen puoli. Viimeiseksi lehden kärkeen 1kjs, päättele. Lehdet ovat hieman kippuraisia, jos haluat niiden olevan kolmiulotteisia, älä kiinnitä niitä reunoistaan vaan keskemmältä ommellen. Kukat kannattaa ommella uloimman tai toiseksi uloimman terälehtirenkaan alareunasta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti