tiistai 2. huhtikuuta 2013

Taimien kasvatusta parvekepuutarhaan

Ulkona alkaa jo paikoitellen näkymään jonkinlaisia kevään pilkahduksia, ja aurinko on selvästi alkanut porottaa kuumemmin. Sen huomaa meillä selvästi, sillä kerrostalon ylimmän kerroksen läpitalon asunnossa todellakin lämpötila nousee iltapäivällä. Saa nähdä millainen pätsi täällä on kesällä... pimennysverhot ja tuuletusikkunat onneksi auttavat.

Edellinen asuntomme oli ensimmäisessä kerroksessa ja ympärillä oli niin paljon puitakin, ettei koko kämpässä ollut yhtään valoisaa ikkunaa. Siellä vaatimattomat yritykseni kasvattaa joskus joitain yrttejä epäonnistuivat alta aikayksikön, ja hädin tuskin mikään anopinkieli tai kaktuskaan pysyi hengissä.

Näitä kituvia kasviparkoja vuosikaudet nähnyt mieheni oli siis... sanotaanko, huvittuneen skeptinen, kun ilmoitin aikovani perustaa parvekkeelle puutarhan. Itsekään en ollut läheskään varma siitä, tuleeko tästä yhtikäs mitään, mutta puolustauduin joka tapauksessa pontevasti.

Ensinnäkin, täällä tosiaankin riittää valoa, ja parveke on sata kertaa parempi kasvupaikka kuin ikkunalauta useimmille hyötykasveille.

Toiseksi, on ihan eri asia unohtaa se kieroon kasvanut, pölyinen rahapuu sinne nurkkaan ilman vettä pariksi kuukaudeksi, kuin seurata pikkuruisten taimien ponnistamista mullasta ylös ja ensimmäisten lehtien aukeamista kohti valoa. Niitä tekee mieli ihastella joka päivä! Olo on kuin ylpeällä äidillä, joka on saanut pentueen söpöjä lemmikkejä.
Yritän kuitenkin olla kutsumatta niitä pikku vauvoikseni, koska on edelleen melko todennäköistä, että onnistun tappamaan niistä osan tai vaikka kaikki. Yllättävän hyvin on kuitenkin tähän asti sujunut!

Kasvamassa on siis tavallista ja kirsikkatomaattia, chiliä, paprikaa, oreganoa, timjamia ja persiljaa. Nyt kun on jo huhtikuu, kylvän piakkoin ainakin basilikaa, salviaa, minttua ja laventelia. Innostuin ostamaan niin paljon siemeniä, etten tiedä aionko edes kylvää joitain niistä kuten kirveliä tai sitruunamelissaa.

Helpoimpia (ainakin alkuun) kylvettäviä ovat olleet tomaatit ja paprikat, yksinkertaisesti siksi, että siemenet ovat isoja, ja yhdestä siemenestä tulee yksi puska, joka laitetaan yhteen ruukkuun. Helppoa.

Huomattavasti hankalammaksi menevät esimerkiksi oregano ja muut yrtit, joiden siemenet ovat häviävän pieniä, niitä on pussissa noin tuhat, ja niitä yrittää sitten ripotella multaan ihan vähän. Niitä sitten itää vieri viereen, ja olen yrittänyt harventaa melko reippaasti heti alkuun. Jostain taisin lukea, että oreganoa pitäisi laittaa vain 3-5 pikkutainta ruukkuun! Miten niistä muka voi tulla tuuhea puska?

Parvekekalusteetkin ovat melkein valmiita! Laitan kuvia piakkoin, kunhan saan vielä maalattua ne. No, tässä maistiaisiksi yksi jossa näkyy myös innokas pikku rakentajaukkeli.


1 kommentti:

  1. Heippa, hienolta näyttävät sinunkin taimet! Ja hieno on tuo kalustekin! :)

    VastaaPoista